maanantai 26. syyskuuta 2011

Onnettarena toimimisesta

Rottaneitomme osallistuivat siis viime perjantaina lottonumeroiden arpomiseen, kuten edellisen postauksen linkistä käy ilmi. Toisin kuten kuvausryhmä oli pelännyt, pallot kiinnostivat rottiamme kovastikin. Syynä on pingispallon koripalloa muistuttava ulkonäkö. Iltalehden videolla näkee, kuinka Tilda-rotta yrittää kuljettaa palloa omaan korituspäätyynsä, mutta hampaiden ote lipeää, ja toimittaja nostaa pallon turvaan.

(Normaalisi käyttämissämme deodoranttipullon palloissa on nimittäin pienellä poralla porattuja reikiä, jolloin niistä saa hampailla ja käpälillä hyvän otteen!)



Eläinten koulutuksessa hyödynnetään usein eläinten kykyä rinnastaa samankaltaiset esineet toisiinsa. Esimerkiksi hevosia, jotka pelkäävät sateenvarjoa, voidaan totuttaa esimerkiksi kävelykeppiin. Kun pelkkä keppi ei enää pelota, siihen voidaan teipata 'lisäsiivekkeitä', joihin eläimen annetaan kaikessa rauhassa totutella. Lopulta varsinainen sateenvarjokaan ei enää kauhistuta.

Onnettarena pääsääntöisesti toiminut Tilda ei ollut tehtävästään ihmeissään.

Päivän kysymys: lottosiko joku rottiemme arpomilla numeroilla?

perjantai 23. syyskuuta 2011

Amalia, Iita ja Tilda arpomassa lottoriviä!!!

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32009859

Käy katsomassa iltalehden sivuilta kun meidän tytöt arpovat tämän viikon lottoarvonnan "oikean" rivin !



Tilda valitsemassa seuraavaa numeroa


Videosta näkyy kuinka Iita ja Amalia viskovat palloja pois tieltä kun taas Tilda metsästää juuri tietyn pallon...;)

"Onko ne vapaana?"


Moni Heurekan kävijöistä on ihmetellyt, kun kesken koripallo-ottelun jokin rotista kiipeilee häkin verkko-ovea pitkin sen päälle keikkumaan. Moni kävijä huomauttaa aivan asiallisesti, että valmentajan täytyy varoa, etteivät valmennettavat karkaa. Kuten aiemmissa postauksissa sanottiin, eräs lauman nuorimmista jäsenistä, Lempi-rotta kurkkii ovensuussa varsin usein uteliaan näköisenä, kun Rottalan ovi avataan.



Vastaus kävijöiden kysymykseen siis on "kyllä, ne ovat vapaana". Rotat saavat toki liikkua vain Rottalan lasihuoneen sisällä, ja yöajaksi ne laitetaan häkkiin varmuuden vuoksi. Koko lauma nukkuu samassa suuressa häkissä, joten rottia ei siis suljeta häkkeihin yksinään. Laumaeläiminä ne kerääntyvät useimmiten myös saman "mökin" sisälle yhdeksi suureksi röykkiöksi. Päivän ajaksi niille laitetaan tikapuita ja siltoja, joita pitkin niillä on vapaa pääsy pelikentälle, muihin häkkeihin ja lattialle juoksentelemaan. Tällä tavoin runsas liikunta pitää eläimet hyväkuntoisina ja tyytyväisinä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Mantan koulutuksesta

Manta menossa kentälle


Manta on urheilullinen nuori nainen, joka opiskelee Heurekan koripalloakatemiassa toista kuukautta.Valmentajan mukaan Manta on erittäin motivoitunut ja innokas opettelemaan, mutta ei vieläkään täysin ymmärrä pallon kuuluvan koriin. Mantan kanssa samaan aikaan akatemian aloittanut Iita pelaa jo ammattilaispeleissä menestyneesti.

Mantan kori ja treenipallo

Iitaa hitaampaan valmistumiseen valmentaja ei pidä syynä Mantaa itseään. Päinvastoin; Mantalla on kaikki edellytykset ammattilaiseksi eikä hän ole lainkaan "tyhmempi" tai "laiskempi" kuin Iita. Mistä sitten kiikastaa? Kysytäänpä valmentajalta. "Syitä Mantan opintojen venymiseen on monia ja todennäköisesti emme valmentajatiimissämme edes huomaa niitä kaikkia. Analysoituani Mantan oppimispäiväkirjaa voisin nostaa esille seuraavia mahdollisia syitä hitaampaan menestymiseen. Ensinnäkin me valmentajat; olemmeko olleet riittävän yhdenmukaisia tavoitteissamme? Koska emme voi kommunikoida valmennettavan kanssa samalla kielellä, on meidän valmentajien oltava yhdenmukaisia vaatimuksissamme. Palkitaanko valmennettava palloon tarttumisesta vai pallosta irrottamisesta. Ristiriitaiset vaatimukset sekoittavat valmennettavaa ja voivat viedä jopa treenihalun." selventää valmentaja.

Keskeiset koulutusvälineet: naksutin ja keitetty riisi

Entä sitten Mantan älykkyys? Miten niin älykkyys ei vaikuta, jos toinen kerran oppii ja toinen ei? " Valmentajana olen kokenut älykkyyttä tärkeämmiksi tekijöiksi valmennettavan persouden ruualle (ahneus), rohkeuden avoimille paikoille (koripallokenttä on pelottava) sekä sattuman."  Valmentaja kertoo kuinka palkkiona jokaisesta "oikein tehdystä" asiasta hän antaa Mantalle keitettyä riisiä. Näin Manta haluaa tehdä saman asian uudestaan palkkion toivossa. Joskus sattumalta valmennettava tekee heti jotain mitä valmentaja on salaa toivonut, jolloin koulutuksessa saatetaan mennä aimo harppaus eteenpäin. Mikäli valmennettava on taas kovin ahne, tekee hän helpommin makupalojen toivossa saman asian uudestaan ja uudestaan, jolloin jälleen mennään koulutuksessa eteenpäin. Avoin koripallokenttä voi puolestaan aluksi olla valmennettavalle kovin pelottava, jolloin kestää ennen kuin valmennuksessa päästään ns. itse asiaan.

Yleensä riisikuppu ei ole kentällä...


Valmistuuko Manta ikinä ja miten valmentajatiimi aikoo jatkaa tästä eteenpäin? " Aivan varmasti valmistuu!" vastaa valmentaja hymyillen, "Tähän mennessä vain yksi noin viidestäkymmenestä valmennettavasta ei ole valmistunut. Tarkennamme vaatimuksiamme entisestään valmentajien kesken, jotta emme sekoittaisi Mantaa enempää. Mantalle tullaan antamaan palloa vuorotellen helpommasta ja vaikeammasta paikasta kenttää. Helpommasta paikasta Manta saa pallon koriin ja vaikeammasta ei. Näin vaikka pallo ei vaikeammasta paikasta menisikään korista läpi, saa manta onnistumisen ja palkkion sitten heti perään helpommasta paikasta." Vuorottelemalla näitä "vaikeampia" ja "helpompia" paikkoja, saa Manta vähitellen pallon koriin myös vaikeammasta paikasta. Vähitellen Manta huomaa, että sama missä pallo on, tulee se aina laittaa koriin eli renkaan läpi.
Toivotamme siis onnea ja kärsivällisyyttä Mantalle ja valmentajille koulutukseen ja jäämme odottamaan innolla Mantan debyyttia ammattilaisareenoilla!