keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Afrikan miinanraivaajarotat

Selatessani erilaisia rotista kertovia nettisivuja löysin artikkeleita afrikkalaisista miinanraivaajarotista. Itäafrikkalaisessa Mosambikissa käytiin sisällissotaa, joka päättyi vuonna 1992. Sodan jälkeen maa oli täynnä räjähtämättömiä maamiinoja, jotka olivat vaarallisia ihmisille. Mitä keksittiin avuksi? Tietenkin eläimet!

Koiria käytetään tunnetusti erilaisissa tehtävissä ihmisen apuna niiden erittäin tarkan hajuaistin takia. Myös rottien hajuaisti on ilmiömäisen tarkka. Maamiinojen etsimisessä rotat ovat erityisen hyviä siksi että ovat niin kevyitä, etteivät ne räjäytä miinaa painollaan.

Miinanraivaajarottia koulutetaan samalla naksutinkoulutusmenetelmällä kuin Heurekan rottia. Rotta opetetaan yhdistämään naksautusääni herkkupalaan kuten pähkinään tai banaaniin. Samaa ääntä käytetään koulutuksessa apuna myöhemmin kun rottaa opetetaan etsimään TNT-räjähdysaineen haju. Ainetta laitetaan teen siivilöimiseen tarkoitetun pallon sisälle, ja rotta harjoittelee teepallojen etsimistä ennen kuin se päästetään itse miinakentälle.

(Kuva: Wikipedian Creative-Commons-lisenssillä)


Suurin osa muistakin eläinkouluttajista käyttää naksutinkoulutusmenetelmää. Opettele sinäkin!

Pääset CNN-kanavan englanninkieliseen uutiseen tästä.

2 kommenttia:

  1. Jutun laji on sellainen kuin (Cricetomys gambianus). Otuksen vanha nimi on savannijättiläishamsterirotta ja nisäkkäiden nimistökomitean uusi ehdotus savannihamstraajarotta.

    Molemmat ovat siitä huonoja nimiä, että kyseiset eläimet eivät ole mitään rottia…

    Hamstraajarotat luokitellaan heimoon Nesomyidae. (Samaan heimoon luokitellaan hamstraajahiiret, jotka eivät ole mitään hiiriä...)

    Rotat, hiiret ja gerbiilit kuuluvat Muridae-heimoon eivätkä ole erityisen läheistä sukua hamstraajarotille.

    Miinanraivauksen lisäksi hamstraajarottia on koulutettu etsimään tuberkuloosia yskösnäytteistä.

    Hamstraajarotat ovat isoja jyrsijöitä: niitä myös metsästetään ja kasvatetaan ruuaksi.

    Lemmikkeinäkin savannihamstraajarottia pidetään, vaikka ne ovat isoja ja helposti turhan aggressiivisia.

    Ihmisasutusten liepeillä elävät villit hamsterirotat voivat olla riesa siinä missä Rattus-suvun rotatkin. Hurjimmissa uutisissa hamsterirottien on kerrottu jopa tappaneen pieniä lapsia, mutta näiden juttujen todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa.

    VastaaPoista
  2. Uusi erinomainen blogikirjoitus savannihamstraajarotasta ja sen sukulaisista Darren Naishin Tetrapod Zoology -blogissa:

    http://blogs.scientificamerican.com/tetrapod-zoology/2014/11/20/african-pouched-rats-and-mice/

    Kommenteissa tulee esiin, että hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat hyvin todennäköisesti pelkkää legendaa

    VastaaPoista