lauantai 26. huhtikuuta 2014

Koripallorotat tiedettä tekemässä

Heurekan koripallorotat osallistuivat hiljattain tutkimukseen, jossa testattiin lämpökameran ja ultraäänimikrofonin käyttöä rottien käyttäytymisen seurannassa.

Tutkimus oli osa Heurekan yhteistyötä Helsingin yliopistossa toimivan Vertailevan kognition tutkimuskeskuksen kanssa. Keskuksen erikoisalana on uusien, eläinystävällisten menetelmien kehittäminen eläinten käyttäytymisen ja kokemusten tutkimiseen. 

Samassa projektissa lämpökameraa testattiin myös muun muassa aasialaisilla työnorsuilla.


Lämpökameran kuvassa lämpimimmät alueet näkyvät valkoisina ja punaisina, viileimmät mustina ja violetteina.
Perimmäinen tavoite tässä tutkimuksessa on kehittää keinoja, joilla kuka tahansa voisi nykyistä paremmin ymmärtää eläimiä ja ennustaa niiden käyttäytymistä. 

Tarkentunut tieto auttaa parantamaan rottien oloja eri puolilla maailmaa, niin lemmikkeinä kuin koe-eläinlaboratorioissa. Työnorsujen maailmassa sen odotetaan pelastavan myös ihmishenkiä.

Tutkimuksen tarkemmat tulokset tullaan julkistamaan analyysien valmistuttua. Lisää tietoa on odotettavissa myös tällä palstalla.

-Helena Telkänranta